Gasum ja KSS Energia tutkivat energiakasvien tehokäyttöä biokaasun valmistuksessa

Gasum ja KSS Energia selvittävät, mitkä energiantuotantoon soveltuvat nurmikasvit sopivat parhaiten biokaasun tuotantoon. Tutkimus liittyy Kouvolaan suunniteltuun biokaasulaitokseen, josta yhtiöt allekirjoittivat aiesopimuksen kesäkuussa 2011. Biokaasulaitos käyttää raaka-aineenaan Kouvolan alueella viljeltyjä paikallisia energiakasveja.

- Ensimmäiset tulokset pääasiassa apilasta ja timotei-heinästä koostuvan nurmirehun soveltuvuudesta energiakäyttöön ovat olleet erittäin rohkaisevia. Nyt testaamme tarkemmin, millä mädätysmenetelmillä ja raaka-aineyhdistelmillä tuotannon energiatehokkuus saadaan ylimmilleen. Käytettäväksi päätyvien lajikkeiden perusteellinen selvittäminen on erittäin tärkeää, jotta paikalliset viljelijät voivat sen perusteella suunnitella toimintaansa pitkälle tulevaisuuteen ja näin sitoutua tuotantoon, kertoo KSS Energian liiketoimintayksikön johtaja Markku Tommiska.

Kouvolan seudulla on runsaasti potentiaalista peltoalaa energiakasveille. Nurmikasvien viljely ei vähennä tai uhkaa ruoan tuotantoa, koska nurmen viljely tapahtuu vuoroviljelyssä tai kesantopelloilla.

Yhtiöt kartoittavat biokaasulaitokselle soveltuvia sijoituspaikkoja Kouvolan seudulla. Koko hankkeen on arvioitu työllistävän välillisesti useita kymmeniä alueen maatalous- ja pienyrittäjiä.

- Energiakasveista saadaan mädättämällä uusiutuvaa biokaasua. Tämä on ehdottomasti tehokkain tapa hyödyntää pelloilla viljeltäviä kasveja energiantuotannossa. Hyötysuhde on korkeampi kuin käytettäessä kasveja polttoaineena lämmöntuotannossa tai valmistettaessa niistä nestemäisiä liikenteen polttoaineita. Suunniteltu jalostuslaitos voi tuottaa jopa 100 GWh biokaasua vuodessa. Tällä määrällä voisi vuositasolla liikennöidä 250 kaupunkiliikenteen bussia tai 4000 henkilöautoa, kertoo Gasumin liiketoimintayksikön päällikkö Pasi Torri.

KSS Energia on biokaasun edelläkävijä Kymenlaaksossa. Sen osakkuusyhtiö Kymen Bioenergia alkoi keväällä 2011 tuottaa biokaasua Kouvolan Mäkikylässä mm. jätevedenpuhdistamon lietteistä. Gasum on johtava biokaasun tuottaja ja tarjoaja Suomessa.

Gasum tuottaa biokaasua yhteistyökumppaneiden kanssa yhteiskuntajätteistä, jätevesilietteistä ja tulevaisuudessa myös metsäteollisuuden sivutuotteista ja energiakasveista. Kouvolaan suunniteltu tuotantoyksikkö olisi Suomen ensimmäinen ainoastaan energiakasveja raaka-aineena hyödyntävä biokaasulaitos.

LISÄTIEDOT

Pasi Torri, liiketoimintayksikön päällikkö, biokaasu, Gasum Oy
puh. 050 409 8672

Markku Tommiska, liiketoimintayksikön johtaja, KSS Energia Oy
puh. 050 5915 455

Gasum Oy kehittää aktiivisesti Suomen luonnonkaasumarkkinaa. Gasum toimittaa kaasuputkiverkostollaan maakaasua energiantuotantoon, teollisuudelle, kotitalouksille ja liikenteelle. Gasum tarjoaa liikenneasiakkailleen uusiutuvaa kotimaista biokaasua. Gasumin tavoitteena on tulla Suomen johtavaksi biokaasun tarjoajaksi.
www.gasum.fi

KSS Energia on suomalainen energia-alan yritys, joka toimii Kouvolassa, mutta palvelee valtakunnallisesti sekä yksityis- että yritysasiakkaita. KSS Energia tuottaa sähköä ja kaukolämpöä, toimii sähköenergian vähittäismyyjänä sekä ylläpitää ja rakentaa verkkoliiketoimintaa. Konserni koostuu emoyhtiö KSS Energia Oy:stä ja tytäryhtiöistä KSS Verkko Oy, KSS Rakennus Oy, KSS Lämpö Oy ja Kymen Bioenergia Oy.
www.kss.fi

 

Päivitetty 21.12.2011
Powered by Evianet Solutions Oy