Itä-Suomeen bioenergiaohjelma

Bioenergiaohjelman painopiste on ollut vahvasti bioenergiassa. Alueen vahvuuksien mukaan erityisesti metsäenergiassa. Ohjelma on rakentunut kolmeen toimenpidekokonaisuuteen, jotka ovat kestävä energiantuotanto ja -käyttö Itä-Suomessa, bioenergiakoulutuksen, -tutkimuksen ja liiketoimintaosaamisen vahvistaminen sekä itäsuomalainen bioenergiateknologian, -osaamisen ja toimintamallien vienti.

Ohjelmaa on toteutettu sekä toimijoiden välisen aktiivisen käytännön yhteistyön että ohjausryhmän "yhteisen pöydän" käsittelyn kautta. Monet ohjelmaan kirjatut itäsuomalaiset yhteiset toimenpiteet ovat käynnistyneet ja tuloksia on tältä osin saatu aikaan. Itäsuomalainen kestävän energian osaamisen ja teknologian kansainvälinen vientihanke Wenet Centre käynnistyi keväällä 2009 Josek Oy:n hallinnoimana.

Hankkeessa on mukana neljän maakunnan koulutus- ja kehittämisorganisaatioita sekä noin 30 itäsuomalaista kestävän energian yritystä. Itäsuomalaiset toimijat ovat lisäksi aloittaneet hyvää yhteistyötä monilla muillakin eri bioenergian osa-alueilla, kuten biokaasun hyödyntämisen sekä energiatehokkuuden ja -neuvonnan parantamisessa. Samaan aikaan kullakin alueella on ollut menossa lukuisia maakuntakohtaisia hankkeita ja toimenpiteitä.

Itä-Suomen neuvottelukunta hyväksyi marraskuussa tavoitteen päivittää ohjelma uusiutuvien energioiden haastavien tavoitteiden ja globaalin ilmastonmuutoskeskustelun siivittämänä. Taustalla ohjelman päivittämiseen lähtemisessä on ollut myös itäsuomalaisen toimintaympäristön nopea muuttuminen, esimerkkeinä mainittakoon metsäteollisuuden rakennemuutos sekä toimijoiden entistä vahvempi itäsuomalainen yhteistyö mm. koulutus- ja tutkimussektorilla.

Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020 tulee linjaamaan tavoitteita ja toimenpiteitä Itä-Suomen tasolla vuoteen 2020 mennessä. Ohjelmaa tullaan päivittämään vuoden 2010 aikana erityisesti uusiutuvan energialähteiden entistä laajemmalla huomioimisella, energiasektorin kasvihuonekaasupäästöjen laskennan sekä toimenpiteiden vastuiden määrittämisen kautta.

Uusista ohjelmaan alustavasti mukaan valituista teemoista mainittakoon esimerkkeinä tuulivoima sekä jätteiden energiankäyttö. Puuenergia tulee kuitenkin luonnollisesti olemaan myös Itä-Suomen bioenergiaohjelman 2020 tärkeintä painopistettä.

Itä-Suomen energiatilastointi

Ohjelmassa yhtenä maakuntien toimenpiteenä on Itä-Suomen energian käytön seuranta. Itäsuomalaista energiatilastointia toteuttaa Kainuu, jossa käytännön toimenpiteistä vastaa Kainuun bioenergianeuvottelukunnan ohjauksessa toimiva Kainuun bioenergian teemaohjelma.

Energiatasetarkastelu on mahdollisimman pitkälle linjassa tilastokeskuksen kokoaman energiatilaston kanssa ja näin Itä-Suomen maakuntien tiedot ovat siis hyvin vertailukelpoisia valtakunnallisiin lukuihin.  Tarkastelussa energiaa käsitellään primäärienergiana, jolloin myös Itä-Suomeen tuotu sähköenergia on muutettu primäärienergiaksi.

Tarkastelun mukaan Itä-Suomessa käytettiin vuonna 2008 energiaa yhteensä 66 700 gigawattituntia. Itä-Suomessa puuenergian käyttö oli keskeisessä asemassa, sillä sen osuus oli peräti 40 prosenttia kokonaisenergian käytöstä. Puun osuus oli näin kaksinkertainen koko Suomen vastaavaan lukuun verrattuna. Vesivoimalla ja biopolttoaineilla tuotetun "uusiutuvan sähkön" osuus oli 12 prosenttia kokonaisenergian kulutuksesta.

Itä-Suomessa korkein uusiutuvan energian käyttöaste oli vuonna 2008 Etelä-Karjalassa (67 %) ja Pohjois-Karjalassa (63 %). Muut maakunnat järjestyksessä olivat Kainuu (55 %) Etelä-Savo (44 %) Pohjois-Savo (38 %). Mukaan oli laskettu myös liikenteen käyttämät polttoaineet.

Uusiutuvan energian käyttöaste koko Itä-Suomen alueella oli 55 % primäärienergian käytöstä. Luku oli kaksinkertainen Suomen uusiutuvan energian käyttöön verrattuna.  Vuonna 2008 Itä-Suomen energiaomavaraisuusaste oli 59,8 prosenttia.

Lisätietoja:
Ohjelmasta: Pasi Pitkänen, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, 0400 832 572 (pasi.pitkanen@pohjois-karjala.fi) tai Anna Mustonen, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, 050 313 7644 (anna.mustonen@pohjois-karjala.fi)
Energiatilastoista: Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus, 040 5602577 (timo.karjalainen@oulu.fi)

Päivitetty 25.08.2011
Powered by Evianet Solutions Oy