Metsäenergiapäivät jälleen yleisömenestys

 

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten huhtikuun puolivälissä järjestämiin metsänenergiapäiviin Kontiomäen Shellillä ja Ylikiimingissä tutustui lähes 1000 henkilöä. Metsäenergian korjuulaitteita kehitetään ja viimeisistä virityksistä halutaan olla ajan tasalla.

Kontiomäellä päivien "äänenä" toimi Karppisen Renne ja koleasta, sateisesta säästä huolimatta markkinatunnelma oli taattu niin metsässä työnäytöskohteella kuin Shellin pihalla "kylmien" rautojen esittelyssä. Pilkekoneilla tehtiin polttopuita kärryjen täydeltä. Työnäytösleimikolla 5 erilaista motoa korjasi metsän "viljaa" kukin omalla tyylillään. Vaikka leimikko oli pienen kävelymatkan päässä Shelliltä, suurin osa yleisöstä (~500) kävi leimikolla.

Ylikiimingin tapahtuma oli saatu järjestymään hyvin pienelle alueelle koneyrittäjän pihaan. Tapahtumapäivän sää oli keväisen kaunis ja yleisöä riitti sen vuoksi pitkin päivää. Viereisellä metsäkohteella oli 5 eri koneyksikköä töissä ja näyttelykentällä oli esittelijöitä parisenkymmentä. Päivän aikana kävi tapahtumaan tutustumassa yleisöä reilut 450 henkeä.

Metsäenergia Kainuussa ja Bioenergianedelläkävijät (Pohjois-Pohjanmaa) hankkeet ovat järjestäneet yhdessä 2 vuoden aikana 5 metsäenergiatapahtumaa ja yleisömenestys on joka kerta ollut samanlainen. Metsäenergia on saavuttamassa sille kuuluvan aseman metsä- ja energiataloudessa. Tapahtumat on toteutettu yhteistyökumppaneiden, Metsäliitto, UPM, Biowatti ja OK Yhtiöt Oy, sekä paikallisten toimijoiden kanssa. Jatkoakin lienee luvassa.

Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa järjestetään seuraavat metsäenergiapäivät, joista tiedotetaan lähiaikoina. Ajankohtaisena aiheena mukana myös metsän uudistaminen ja hakkuutähteet sekä kannot.

Risupaketin tavoitteet ovat sen verran kovat, että energiapuukin tulee kaikilla tahoilla oppia hankkimaan sujuvasti ja kustannustehokkaasti - se vaatii oikeanlaista asennetta ja tahtoa. Täten voidaan olettaa, että metsäenergianeuvontaa tarvitaan jatkossakin. Metsäkeskuksien bioenergiahankkeet tekevät tahollaan tätä neuvontaa yhdessä alan toimijoiden kanssa muun muassa järjestämällä metsäenergiatapahtumia.

Pekka Moilanen                                        Timo Vanhala

Kainuun metsäkeskus                             Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus

Päivitetty 25.08.2011
Powered by Evianet Solutions Oy