Bioenergiaan ja hajautettuihin energiasovelluksiin erikoistunut suomalainen Greenvironment on listautumassa Frankfurtin pörssiin. Vuodesta 2006 Saksan markkinoilla toiminut Greenvironment ottaa merkittävän askeleen kasvuponnisteluissaan yhdeksi Euroopan merkittävimmäksi hajautetun energian toimijaksi. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää vahvaa rahoituspohjaa, jolle Greenvironment luo listautumisella edellytyksiä.
Listautumista edeltää yrityskauppa, jossa Iso-Britanniaan rekisteröity Greenvironment Plc osti suomalaisen Greenvironment Oy:n osakkeet. Kauppa toteutettiin osakevaihtona. Listautumiseen ei liity tässä vaiheessa julkista osakeantia eikä yhtiön johto myy listautumisen yhteydessä omia osakkeitaan. Yhtiön osakkeet otetaan kaupankäynnin kohteeksi lähitulevaisuudessa.
"Hajautetun sähkön- ja lämmöntuotannon markkinat ovat Keski-Euroopassa kovassa kasvussa. Vilkas kysyntä yhdistettynä omaan osaamiseemme ja hyödyntämäämme mikroturbiiniteknologiaan luo meille erinomaiset edellytykset kasvaa tavoitteidemme mukaisesti. Listautumisen tarjoaman rahoituskanavan myötä pystymme kasvattamaan liiketoimintaamme ja vahvistamaan asemaamme päämarkkina-alueellamme Saksassa ja jatkossa myös itäisessä Keski-Euroopassa", sanoo Greenvironmentin toimitusjohtaja Matti Malkamäki.
Greenvironmentin strategiana on operoida Saksassa itse kehittämiään maa- ja biokaasuvoimalaitoksia ja myydä tuotettu sähkö ja lämpö paikallisille energiayhtiöille. Yhtiö on toiminut Saksan markkinoilla vuodesta 2006, jolloin yhtiö solmi 16 miljoonan euron arvoisen 20-vuotisen sopimuksen biokaasuvoimalan operoinnista Saksan Remlingenissä. Vuonna 2009 yhtiö laajensi tarjontaansa biokaasuvoimalaitoksista maakaasuvoimalaitoksiin ja aloitti samalla myös yhteistyön kuntien kanssa perustamalla yhteistyöyrityksiä hajautetun energian toimittamiseksi.
Greenvironmentin kilpailukyky perustuu edistykselliseen tekniikkaan sekä voimalaitosten operointimalliin. Voimalaitoksien korkea käytettävyys, kokonaishyötysuhde ja ympäristöystävällisyys ovat keskeisiä kilpailutekijöitä, jotka Greenvironmentin käyttämä tekniikka tarjoaa. Yhtiön omia innovaatioita ovat voimalaitosten etävalvontaratkaisu sekä kaasun esikäsittely-yksikkö, jossa epäpuhtauksia sisältävä biokaasu voidaan jalostaa lämpö- ja sähköenergian tuotantoon sopivaksi. Greenvironment käyttää voimalaitoksissaan yhdysvaltalaisen Capstone Corporationin mikroturbiineja. Greenvironmentin voimalaitosten teho vaihtelee 30 kW:n ja 1 MW:n välillä.
Tällä hetkellä yhtiö operoi Saksassa kahdeksaa maa- ja biokaasuvoimalaa, lisäksi kolme voimalaa on käyttöönottovaiheessa. Kasvunäkymät biosähköntuotannolle Saksassa ovat hyvät, sillä hallituksen ympäristöpolitiikan seurauksena esimerkiksi biokaasuvoimaloiden tuotantokapasiteettia nostetaan nykyisestä noin 1700 MW:sta yli viisinkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä. Tämän lisäksi Saksa pyrkii nostamaan yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon osuutensa nykyisestä noin 13 prosentista 25 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tämä tarkoittaa käytännössä noin 1000 megawatin lisäystä yhdistettyyn sähkön- ja lämmöntuotantoon vuositasolla. Valtaosan tästä kasvusta on arvioitu syntyvän juuri liiketoiminta-alueella, johon Greenvironment on erikoistunut.
Saksan lisäksi Greenvironmentin toinen kasvu-alue on Itä-Eurooppa, jossa yhtiö on aloittanut ensimmäiset toimintonsa Puolassa, Romaniassa ja Tšekissä. Näissä maissa on runsaasti kasvumahdollisuuksia hajautetun energiantuotannon ratkaisuille, koska maiden hallitukset ja EU ovat osoittaneet poliittista ja taloudellista tukeaan uusiutuvien energiantuotannon ratkaisuille alueen energiainfrastruktuurin uudistamisessa.
Greenvironmentin osake otetaan kaupankäynnin kohteeksi Frankfurtin pörssin Open Market -listalle. Yhtiön tavoitteena on nousta Entry Standard -listalle vielä tämän kevään kuluessa. Lisätietoja Frankfurtin pörssin listoista löytyy osoitteesta: http://www.boerse-frankfurt.de/EN/index.aspx?pageID=258 -> The Frankfurt Stock Exchange -välilehti -> Market Segments
Greenvironment lyhyesti
Greenvironment (http://www.greenvironment.com/) on suomalainen bioenergiaan ja hajautettuihin energiasovelluksiin erikoistunut, Berliinissä ja Lahdessa toimiva teknologiayritys. Greenvironmentin päämarkkina-alue on Saksa, jossa yhtiö operoi kehittämiään maa- ja biokaasuvoimalaitoksia ja myy tuotetun sähkön ja lämmön paikallisille energiayhtiöille. Yhtiön asiakkaita Saksassa ovat muun muassa maanviljelijät, teollisuusyritykset ja kunnat. Greenvironment on perustettu vuonna 2002. Yhtiöllä on toimipaikka Lahden tiede- ja yrityspuistossa, jonka kanssa se toimii tiiviissä yhteistyössä.
Greenvironment Oy
toimitusjohtaja Matti Malkamäki
Mediayhteydet:
Mikko Pellinen
Viestintätoimisto Conexio Oy
p. 040 548 7232
Päivämäärä: 30.4.2010
Tiedottaja: Viestintätoimisto Conexio Oy