Energiatehokkuus

Energiatehokkuudella on kasvava painoarvo elintarvike- ja energiantuotannossa, kotitalouksissa, rakentamisessa, liikenteessä ja käytännössä kaikilla elämänalueilla. Monilla alueilla energiatehokkuuteen voidaan vaikuttaa suoraan tai välillisesti erilaisilla ohjauskeinoilla kuten veroilla, vaatimuksilla ja lupaehdoilla. Säätely voi kohdistua energian raaka-aineisiin, itse tuotantoon tai toimintaan ja esimerkiksi tuotannon päästörajoituksiin.

Ydinajatuksena energiatehokkuudessa kuitenkin on energiaresurssien tehokas käyttö. Silloin samanaikaisesti hidastetaan rajallisten energiaresurssien hupenemista ja vähennetään päästöjä. Energian säästäminen on helpompi keino näiden tavoitteiden saavuttamisessa kuin tyydyttää tuhlailevan käytön tarpeita vaihtoehtoisilla energialähteillä.

Myös bioenergian ja muun uusiutuvan energian hyödyntäminen vaatii energiaa ja tuottaa päästöjä ainakin jossain vaiheessa, hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Energiatehokkuusvaatimus koskee siis aivan erityisesti energiantuotantoa. Energian todennäköisen hinnannousun myötä se vaikuttaa kaikkiin valintoihin aina harrastuksia ja ylellisyystarvikkeita myöten.

Erilaisia laskentatapoja

Energiatehokkuutta voi tarkastella hyvin monin tavoin. Esimerkkejä energian kulutuksen laskemistavoista. Kaksi jälkimmäistä ovat tyypillisiä elinkaarilaskennan osia.

  • Konetyön energiankulutus suhteessa satoon tai energiasatoon, logistiikka ja sadon käsittely huomioiden
  • Edellisen lisäksi tuotantopanosten valmistukseen ja logistiikkaan kuluvan energian huomioiminen
  • Edellisen lisäksi koneiden valmistukseen tarvittava energia voidaan kohdentaa tuotteeseen.

Energian tuotanto

Bioenergian tuottaminen raaka-aineista käyttöenergiaksi vaatii itsessään energiaa. Myös hyötysuhde vaihtelee tekniikoittain ja raaka-aineittain. Varsinkin lämmön tuotannossa itse jakelussa tapahtuu paljon lämpöhukkaa. Sähkön tuotannossa syntyvää lämpöä ei aina pystytä hyödyntämään. Biokaasun jalostaminen esimerkiksi liikennepolttoaineeksi vaatii energiaa.

Energiapuun käyttö energiatuotantoon on hyvin energiatehokasta. Korjuuseen, haketukseen ja kuljetukseen kuluu vain 2-3 prosenttia metsähakkeen energiasisällöstä. Energiatehokkuus riippu metsähakkeen raaka-aineen korjuuseen kuluneesta energiasta sekä kuljetuskusmatkasta että kuljetusmuodosta.

sivun alkuun  

Päivitetty 20.10.2011
Powered by Evianet Solutions Oy