Energiaa metsästä

Kun energian raaka-aine on lähtöisin puusta, puhutaan puubiomassasta, puu- tai puuperäisistä polttoaineista sekä puu- tai puuperäisestä energiasta.

Puuperäiset polttoaineet ovat Suomen toiseksi merkittävin energialähde öljytuotteiden jälkeen. Niillä katetaan noin viidennes energian kokonaiskulutuksesta. Suomi onkin Euroopan unionin kärkimaita puuenergian hyödyntämisessä.

Puubiomassaa voidaan korjata energiantuotantoon suoraan metsästä, mutta suurin osa siitä saadaan puunjalostuksen prosesseista. Teollisuuden prosessitähde voi olla kiinteässä tai nestemäisessä muodossa. Metsäteollisuus käyttää itse pääosan prosesseissa syntyneestä puupolttoaineesta omassa energiantuotannossaan.

Merkittävä puuenergian lähde on myös kierrätyspuu eli rakennusten purkupuu ja muu käytöstä poistettu puu.

Jos puubiomassa ohjautuu suoraan metsästä energian tuotantoon, kysymyksessä ovat tarkemmin sanottuna metsäbiomassa, metsäpolttoaineet ja metsäenergia.
Ks. Energiasanastoa.

Vuonna 2009 energian kokonaiskulutus Suomessa oli 1 336 PJ.  Puupolttoaineita käytettiin 266 PJ, josta varsinaista metsähakkeen käyttöä oli 6,2 milj. m3 --> 12,4 TWh --> 44,6 PJ.
Ks. Energiayksiköiden muuntaminen (oletuksena 1 m3 haketta = 2 MWh). http://muunnin.com/energia/
http://www.stat.fi/til/ekul/ekul_2005-05-30_men_001.html
Puuaineen muuntolukuja

Energian kulutus Suomessa energialähteittäin 2009

Uusiutuvien energialähteiden kulutus 1980 - 2009

Lähteet: SVT: Tilastokeskus, SVT: Metsäntutkimuslaitos (Kuva: Metsätilastollinen vuosikirja 2010)

Päivitetty 07.11.2011
Powered by Evianet Solutions Oy