Puusivutuotteet ja kierrätyspuu

Suurin osa puupolttoaineista syntyy puunjalostuksen sivutuotteena. Metsäteollisuus käyttää itse valtaosan näistä tuotteista saadusta energiasta.

Jäteliemet

Kemiallisen metsäteollisuuden jäteliemien poltto on tuottanut viime vuosina noin puolet puupolttoaineilla saadusta vuotuisesta energiamäärästä. Pääosin jäteliemet ovat sulfaattiselluloosan tuotannossa syntynyttä mustalipeää.

Metsäteollisuuden kiinteät sivutuotteet

Metsäteollisuuden kiinteitä sivutuotteita voidaan tuotteesta riippuen käyttää polttoaineena sellaisenaan tai jalostettuina hakkeeksi, pelleteiksi tai briketeiksi. Tällaisia sivutuotteita ovat kuori, kutterinlastu, sahanpuru, hiontapöly sekä puutähteet kuten rimat, sahauspinnat ja tasauspätkät.

Näiden osuus on noin kolmannes puupolttoaineilla tuotetusta energiasta.Metsähake oli energialaitosten merkittävin kiinteä puupolttoaine vuonna 2009 ohittaen hienoisesti aiemmin ensimmäistä sijaa pitäneen kuoren. Ks. taulukko kiinteiden puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. (Lähde: Metla, metsätilastollinen vuosikirja 2010)

Lämpö- ja voimalaitosten puupolttoaineet 2010
puusivutuotteet ja kierrätyspuu 

Lähde: Metsäntutkimuslaitos, tilastopalvelu

Energiantuotantoon käytetään vähäisiä määriä myös muita metsäteollisuuden sivu- ja jätetuotteita, jotka voivat olla joko nestemäisiä tai kiinteitä. Tällaisia ovat mm. mänty- ja koivuöljy, suopa, metanoli, bioliete ja paperi.

Kierrätyspuu

Puutuotteita myös kierrätetään käytettäväksi energiantuotannossa. Kierrätyksen kautta hyödynnetään mm. pakkausmateriaalia ja rakennusjätettä. Kierrätyspuun osuus lämpö- ja voimalaitosten puuperäisestä raaka-aineesta on viime vuosina noin 5 prosenttia.

Päivitetty 07.11.2011
Powered by Evianet Solutions Oy