Polttotekniikka kaasumaisille polttoaineille

Kaasumaisten polttoaineiden valmistaminen on ollut viime aikoina suuren mielenkiinnon kohteena. Yhtenä ajankohtaisena esimerkkinä voidaan mainita synteesikaasun valmistaminen puusta.

Öljytuotteet, niiden saatavuus ja hintakehitys ovat vaikuttaneet voimakkaasti muiden polttoaineiden käyttöön. Näin on ollut erityisesti biopolttoaineiden kohdalla. Esimerkiksi kaasutustekniikkaa kehitettiin 1900-luvun alkupuoliskolla, kun öljystä oli pulaa. Kaasutkusen perusteoriat onkin tunnettu jo noin sadan vuoden ajan.

Kehitystyön jatkuminen on joutunut odottamaan sopivaa hetkeä. Tavoitteet päästövähennyksille ja bioenergialle on aiheuttanut vaaditun muutoksen. Kehitystä tulee tapahtumaan erityisesti kaasumaisen polttoaineen valmistuksen puolella.

Tässä osiossa esitellään perinteisiä energiantuotantotekniikoita kaasumaisille polttoaineille. Osiossa on myös esitelty lyhyesti puukaasu- ja biokaasureaktori, vaikka ne kuuluisivat loogisemmin polttoaineosioon.

Päivitetty 19.10.2009
Powered by Evianet Solutions Oy