Liesi

Liesi on tulisijojen moniottelija. Sillä pitäisi pystyä paistamaan, keittämään ja hauduttamaan. Lisäksi sitä käytetään tilan lämmityksessä ja lämmön varaajana. Liesi sopii paikkoihin, joissa lämpötila pitää saada nopeasti nousemaan, esimerkiksi kesämökille.

Ruoanvalmistuksessa lämmitystehon säätö tehdään poltettavan puun määrällä, kattilan paikkaa vaihtamalla ja jossain määrin keittolevyn asennolla. Keittolevyjen alapinnassa on yleensä poimutukset, joiden avulla voidaan hieman säätää levyn lämpötilaa. Liekkiin nähden poikittainen poimu nappaa kaiken lämmön; liekin suuntainen hieman vähemmän.

Liesi on paloteknisesti haastava tulisija. Tulipesän päällä oleva suuri metallipinta kuumennetaan liekkien suoralla kosketuksella. Puun puhtaan palamisen kannalta tämä on ongelma, sillä metallipinta viilentää liekin ja palamisreaktio jää keskeneräiseksi. Toisioilman syöttöä ei yleensä käytetä. Liedessä pidetään yleensä tulta jatkuvasti puita yksinkappalein lisäämällä. Nykyliesillä onkin tulisijoista selvästi suurimmat päästöt.

Lähdekirjallisuus

Hyytiäinen, H. 2000. Pientalon tulisijat. Rakennustieto Oy. Tampere

Mäkelä, K. 1996. Kodin tulisijat (4. painos). Rakennustieto Oy, Rakentajain Kustannus. Tampere.

Vastad, K., Hallen, K. ja Visanti, I. 1978. Takka ja uuni. Kustannus Oy Tammi. Helsinki.

Päivitetty 07.10.2011
Powered by Evianet Solutions Oy