Biomassat ovat olleet vuosisatoja tärkeä energialähde Suomelle. Teollistumisen myötä myös bioenergian tuottaminen rupesi kehittymään. 1950-luvulla sellunkeitossa syntyvää musta- ja sulfiittilipeää ryhdyttiin käyttämään polttoaineena. Tämä oli merkittävä ympäristötaloudellinen kehitysaskel, sillä näin saatiin tuotettua prosessin tarvitsema suuri lämpömäärä.
Paperiteollisuuden kehityksen myötä myös lipeän poltto kehittyi ja määrä kasvoi. Jo 1960-luvun vaihteessa kyse oli noin 2,5 miljoonasta tonnista lipeää. Määrä kaksinkertaistui seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Vielä 2000-luvulla metsäteollisuuden osuus puubiomassojen käytöstä on merkittävä. Vuonna 2007 osuus oli 54 prosenttia eli 158 petajoulea, kun puuperäisiä polttoaineita käytettiin yhteensä 295 petajoulea (Metsätilastollinen vuosikirja 2008, METLA).
Bioenergia oli vielä 1960-luvulla vahvasti läsnä yhteiskunnassa. Lämpö tuotettiin talojen kattiloissa puupolttoaineilla ja sähkö vesivoimalla. Nopeasti kasvava energiankäyttö muutti tilannetta, kun kysyntä tyydytettiin tuontiöljyllä ja -kivihiilellä. Ensimmäiset suuret polttolaitokset valmistuivat 1960-luvun alkuvuosina. Puun pienpolton merkitys asuinrakennusten lämmityksessä väheni sitä mukaan, kun kaukolämpö yleistyi 1970-luvulla. Kehitys jatkui 1980-luvulla asuintalojen sähkölämmityksen yleistymisen myötä.
Isommissa polttolaitoksissa biopolttoainetta ei koettu houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Muut polttoaineet olivat paremmin siirreltäviä ja suhteellisesti edullisempia. Vasta ensimmäinen öljykriisi 1973 aiheutti energiapolitiikassa täydellisen suunnan muutoksen. Bioenergian lisäys muodostui yhdeksi energiapolitiikan tärkeistä kysymyksistä.
Valtion tukeman tutkimuksen ja kehityksen kautta saatiin parannettua bioenergian kannattavuutta ja luotu puuttuvaa teknologiaa. 1970-luvun lopulla yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto (CHP) muutti sähköntuotannon rakennetta. Biopolttoaineiden rooli nähtiinkin yhdistetyssä lämmön ja sähkön tuotannossa parhaimpana vaihtoehtona.
1980-luvulla metsäteollisuus eli voimakasta kasvun aikaa ja kasvatti samalla biopolttoaineiden käyttöä. Kaukolämpöverkkoja laajennettiin, ja turpeen sekä metsäpolttoaineiden osuus kasvoi yhdistetyssä tuotannossa. 1990-luvulla sähkömarkkinat vapautuivat ja kansainvälinen ilmastopolitiikka rupesi muotoutumaan. Vapaat sähkömarkkinat mahdollistivat muun muassa sellutehtaiden osallistumisen sähkömarkkinoille. Tämä edesauttoi osaltaan mustalipeän polttotekniikan kehittymistä.
Ilmastonmuutoksen torjunnassa uusituvan energian käytölle tuli lisäkannustin. Suomen ilmastostrategia vuodelta 1999 sisälsi uusiutuvan energian toimintasuunnitelman.
2000-luvulla bioenergia on kytkeytynyt yhä tiukemmin osaksi Suomen ilmastopolitiikkaa. Bioenergian kehityshankkeita ja investointeja tuetaan laajasti. Lämpöyrittäjien hallinnoimien lämpölaitosten määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa alle sadasta yli 400:aan (Lämpöyrittäjätoiminta vuonna 2008, TTS tiedote 7/2009). Bioenergian tuotantotekniikan sovellus- ja kehitystarpeet ovat edelleen korostuneet 2000-luvulla.
Lähdekirjallisuus:
Antikainen, R., Tenhunen, J., Ilomäki, M., Mickwitz, P., Punttila, P., Puustinen, M., Seppälä, J. ja Kauppi, L. 2007. Bioenergian uudet haasteet Suomessa ja niiden ympäristönäkökohdat - nykytilannekatsaus. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 11/2007. Helsinki.
Julkaisu saatavissa pdf-muodossa SYKEen www-sivuilta: www.ymparisto.fi/syke
sivun alkuun