Korjuun yhteensovittaminen metsänuudistamistöiden kanssa

Sekä latvusmassan että kantojen korjuussa pidetään yleisesti tavoitteena, että energiapuuta kuivatetaan hakkuualalla muutamia viikkoja ennen tien varteen kuljettamista. Korjuun työmaaketjutusten ja puumarkkinatilanteiden muuttumisen takia tämä aika saattaa joskus venyä niin pitkäksi, että istutustöihin päästään vasta seuraavana vuonna. Lisääntyvä energiapuun korjuu uudistusaloilla on osaltaan vaikuttanut kuusen syysistutusten yleistymiseen. Ennen energiapuun lähikuljetusta istutustöitä ei kannata tehdä, koska merkittävä osa taimista tallaantuisi lähikuljetuksessa.

Yleisesti ottaen metsän viljelyssä kannattaa pyrkiä mahdollisimman nopeaan uudistamisketjuun heti hakkuun jälkeen. Energiapuun korjuu voi aiheuttaa viiveen uudistamistöissä, jolloin menetään puuntaimien yhden kasvukauden etumatka kilpailussa rehevöityvän pintakasvillisuuden kanssa. Toisaalta tämä voi olla joissakin kohteissa hyväksi tukkimiehentäin ja rousteen aiheuttamien tuhojen välttämisessä. Rouste eli roudan sulaminen voi nostaa istutetun taimen juurineen ylös maasta.

Kantojen noston yhteydessä tapahtuvan maanmuokkauksen ongelmana on, että osa istutusmättäistä tallaantuu myöhemmin energiapuun lähikuljetuksen yhteydessä. Kun halutaan turvata muokkauksen ja istutuskohtien laatu, on perusteltua suosia erikseen tehtävää muokkausta. Vähäkivisillä kannonnostoaloilla koneistutuksen kilpailukyky manuaaliseen istutukseen verrattuna on parhaimmillaan.

korjuun_yhteensovittaminen
Kantojen nostokohteet ovat otollisia koneelliseen istutukseen, jonka yhteydessä tehdään maanmuokkaus. Koneistutus ei sovellu kivisille maille, joille ei tosin suositella kantojen korjuutakaan. Kuva: Martti Kuusinen

Päivitetty 07.07.2010
Powered by Evianet Solutions Oy