Kiinteästi paikalleen rakennettu rakennus edellyttää aina rakennuslupaa. Rakennusluvan myöntää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Rakennuslupa on myönnettävä, jos hanke täyttää rakentamisesta annettujen säännösten ja määräysten asettamat tekniset, ympäristölliset ja oikeudelliset vaatimukset.
Näitä arvioidaan rakennusluvan mahdollisesti edellyttämissä muissa selvityksissä ja luvissa kuten ympäristölupa tai ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Lisäksi ennen toiminnan aloittamista voidaan edellyttää laitoshyväksyntää tai Tuoteturvallisuuskeskuksen (Tukes) hyväksyntää.
Rakennuslupamenettelyssä rakennusvalvontaviranomainen tutkii, onko rakentamiselle edellytyksiä. Yksi sellainen asia on rakennuspaikan hallinta. Hallintamuoto voi olla omistus tai sellainen vuokrasopimus, joka mahdollistaa rakentamisen toisen omistamalle maalle.
Lisäksi lupamenettelyssä tutkitaan, onko rakentaminen voimassa olevien maankäyttösuunnitelmien mukainen. Maankäyttöä määräävät maakuntakaava, yleiskaava, asemakaava ja kunnan oma rakennusjärjestys.
Rakennuksen osalta varmistutaan siitä, että rakennus ja sen tilaratkaisut täyttävät turvallisuuden, terveellisyyden ja sosiaalisen toimivuuden sekä hyvän energiatalouden vaatimukset ja että myös rakenteet täyttävät niille asetetut vaatimukset.
Rakennushanketta suunnittelevan kannattaa olla yhteydessä kunnan rakennusvalvontaviranomaisiin jo ennakoivasti. Ennakkoon selvitetään tällöin luvan myöntämisedellytysten kannalta olennaiset asiat. Tällaisia ovat esimerkiksi rakennusoikeuden määrä, kaavamääräykset, vaikutukset naapurustoon, palotekniset seikat ja perustamisolosuhteet.
Varsinaista rakentamista valvotaan katselmuksin. Vastuu rakentamisen laadusta on rakentajalla ja vain poikkeuksellisesti rakennusvalvonnalla. Muiden kuin asuinrakennusten, eli esimerkiksi teollisuus-, varasto- ja tuotantorakennusten, valvontavastuu voidaan hakemuksesta siirtää rakennuttajan omavalvonnan piiriin. Uudisrakentamisen suunnitelmanmukaisuutta voi valvoa myös rakennushankkeeseen ryhtyvän palveluksessa oleva asiantuntijan.
Erityisesti maaseudulla tapahtuvassa rakentamisessa tulee usein esille naapuruussuhdelain 17.1 §:n määräykset niin sanotusta immissiohaitasta. Rakentamien ei saa aiheuttaa kohtuutonta tai kiellettyä rasitusta naapurustolle.
Hyödyllisiä ohjeita saa useimpien kuntien www-sivustoilta. Suurten kaupunkien www-sivut ovat hyviä tiedonhakupaikkoja: Helsingin rakennusvalvontavirasto ja Oulun kaupungin rakennusvalvonta
Muita linkkejä ovat ympäristöministeriö, energian ja materiaalin tehokkaaseen ja kestävään kannustava valtion omistama Motiva Oy. Muita linkkejä ovat mm. http://www.energiatehokaskoti.fi/ , http://www.rakentaja.fi/ ja http://www.puuinfo.fi/
Teksti: Matti Seppä, DI/Consulting M Seppä Ky