Tampereen Sähkölaitos on merkittävä puupolttoaineiden käyttäjä. Lähes kaikki puupolttoaineemme, noin 1 TWh eli 1 000 000 MWh, on peräisin Pirkanmaalta. Määrä vastaa 10 000 täysperävaunullista autokuormaa metsäenergiaa. Se taas tarkoittaa lämmityskaudella 35 rekkaa päivässä pyörähtämässä voimalaitoksen pihassa.

Meillä on Suomen kolmanneksi suurin kaukolämpöverkko, joka ulottuu Tampereen lisäksi Pirkkalaan, Ylöjärvelle ja Nokialle. Verkossa kiertävä vesi lämmitetään 77-prosenttisesti kotimaisilla polttoaineilla. Lämpimässä aamusuihkussa on mukava muistaa, että kaukolämmittäjät tarvitsevat pirkanmaalaista puuta, joka tuo työtä ja euroja maakuntaan. Se on todellista lähilämpöä.

Edelläkävijä

Sähkövalo syttyi Tampereella ensimmäisen kerran jo vuonna 1882 – viidentenä kaupunkina Euroopassa. Sähkölaitos perustettiin 130 vuotta sitten, mikä oikeuttaa jakamattomaan ensimmäiseen sijaan kunnallisten sähköyhtiöiden ikänestorikilpailussa. Olemme ylpeitä vakaista, hämäläisistä juuristamme.

Vuonna 2012 otimme käyttöön Suomen suurimman pelletin pölypolttolaitoksen, joka on edelleen Suomen suurin yksittäinen pelletin käyttäjä. Myös pellettimme on paikallista, pirkanmaalaista laatua. Uutuutena olemme mukana tamperelaisessa biohiilen valmistuslaitoksessa lämpöenergian hyödyntäjänä. Biohiilellä pystytään rakentamaan laskennallisesti hiilidioksidinegatiivinen kokonaisuus. Eri hyötykäyttökohteiden jälkeen biohiili voidaan kyntää peltoon, mikä parantaa kasvua ja sitoo hiiltä.

Energiatehokkuutemme on jo nyt huippuluokkaa ja sitäkin yritetään ruuvata vieläkin paremmaksi koko ajan. Päättäjiltä toivomme rohkeutta ja uusia positiivisia tukipäätöksiä tulevaisuuden päästöttömän energiantuotannon kehittämiseen. Yhdessä saamme nopeammin aikaan tulevaisuuden kannalta tärkeitä ratkaisuja.

Muutos on jatkuvaa

Hervannan 50 MW hakelämpökeskuksen ja Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen jälkeen seuraava merkittävä laitosinvestointimme on Naistenlahti 2 puu- ja turvevoimalaitoksen uusinta. Se on nyt ympäristöluvan päivitysvaiheessa. Uusinta mahdollistaa täyden biopolttoainekäytön suurimmalla tuotantolaitoksellamme ja bio-osuuden merkittävän lisäämisen lämmöntuotannon polttoaineisiin 2020-luvulla. Kaasun ja turpeen käyttö vähenevät uusien investointien myötä.

Tampereen seudun kasvu sekä ympäristöystävällinen ja luotettava kaukolämmitys mahdollistavat pitkäjännitteiset investoinnit bioenergiaan. Haasteemme kuitenkin on, että tuki- ja veroympäristöjen pitäisi olla ennakoitavissa yli hallituskausien, jotta investointeja voidaan tehdä. Kaukolämpö ja yhteistuotantosähkö ovat merkittävä osa kansallista energiapalettiamme, jolla tuotamme sähköä talvella, jolloin sitä eniten tarvitaan.

Puu työllistää

Kotimaisilla polttoaineilla työllistämme satoja pirkanmaalaisia polttoaineen tuotantoketjussamme. Metsänomistaja, metsäkoneenkuljettaja, hakettaja, kuorma-auton kuljettaja sekä kaikki aputoiminnot saavat palkkansa polttoaineesta. Lähes jokainen kymmenistä miljoonista kotimaisen polttoaineen hankintaeuroista jää joka vuosi tavalla tai toisella maakuntaan. Kunnat ja valtio saavat verotuloja. Harvennushakkuilla, oksien ja latvusten kestävällä käytöllä pidetään metsät kunnossa ja ylläpidetään tukki- ja kuitupuiden kasvua. Kyllä, me uskomme pirkanmaalaiseen metsäenergiaan.

Timo Heinonen

Kirjoittaja työskentelee Tampereen Sähkölaitoksella energiantuotannon kehityspäällikkönä.