Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii radikaaleja päästövähennyksiä, mutta sekään ei yksin riitä. Päästövähennysten rinnalla tarvitaan yhä enemmän hiilensidontaa ilmakehästä luonnon hiilinieluilla ja teknologialla. Hiiltä voidaan sitoa useilla eri tavoilla eikä mitään mahdollisuuksia pidä sulkea pois varhaisessa kehitysvaiheessa.

Metsillä merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä

Puut, kuten muutkin kasvit, sitovat yhteyttäessään hiilidioksidia ilmakehästä. Hiilensidonta on yksi metsien ilmastonmuutosta hillitsevä ekosysteemipalvelu. Puut sitovat kasvaessaan hiiltä, josta osa päätyy maaperään, osa vapautuu ilmakehään puun lahotessa ja osa korjataan hakkuissa pois metsästä. Osa metsästä korjatusta hiilestä säilyy varastoituna pitkäikäisissä puutuotteissa. Puuston kasvaessa tapahtuu siis hiilensidontaa. Kun metsien hiilivarasto kasvaa, metsät toimivat hiilinieluna. Tällöin puuston kasvu sitoo enemmän hiiltä kuin mitä hakkuut ja lahoaminen vapauttavat. Hiilinielun kehitys riippuu puuston kasvun ja poistuman sekä maaperän hiilitaseen kehittymisestä. Nuori ja nopeasti kasvava metsä sitoo enemmän hiilidioksidia kuin iäkkäämmät, hitaammin kasvavat metsät, joissa puolestaan hiilivarasto on suuri.

Usein puhutaan myös metsän hiilitaseesta eli metsän hiilivaraston muutoksesta vuositasolla. Hiilitase koostuu puuston kasvusta ja siitä vähennettävistä hakkuissa korjatusta puustosta sekä kuolleeseen puuainekseen ja maaperään sitoutuneesta ja vapautuneesta hiilestä.
Jos hiilitase on positiivinen, metsän hiilivarasto on kasvanut ja metsä on toiminut hiilinieluna. Jos hiilitase puolestaan on negatiivinen, sen hiilivarasto on pienentynyt ja metsä on muuttunut päästölähteeksi. Suomen metsien vuosittainen hiilinielu on voimistunut merkittävästi 1980-luvulta lähtien, vaikka vuosittaiset hakkuumäärät ovat kasvaneet.

Metsien hiilensidontaa voidaan ylläpitää ja parantaa pitämällä huolta metsien kasvukyvystä sekä ehkäisemällä metsätuhoja. Oikea-aikaiset uudistamis- ja hoitotoimenpiteet ovat yksi keskeisistä keinoista edistää metsän kasvukykyä.

Hiilensidonta ei ole ainut metsien ilmastonmuutosta torjuva ominaisuus. Puun käytöllä voidaan lisäksi korvata muita materiaaleja tai energialähteitä. Jos esimerkiksi puun poltolla korvataan fossiilisia polttoaineita, vältetään tästä muuten syntyvät päästöt.

Metsät eivät ole ainoa ekosysteemi, joka sitoo ja varastoi hiiltä. Muun muassa meret ja suot voivat olla merkittäviä hiilinieluja- ja varastoja.

Luonnon keinojen lisäksi hiilensidontaa myös teknologialla

Luonnon hiilensidonnan rinnalla myös teknologisille ratkaisuille hiilensitomiselle on tarvetta matkalla kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Hiilensidontaan on useita erilaisia teknologioita. Kun tekniikat johtavat ilmakehän kannalta hiilidioksidipitoisuutta pienentävään tulokseen, käytetään niistä yhteistä nimeä negatiivisten päästöjen teknologiat (NET). Negatiivisten päästöjen teknologioista merkittävimpiä ovat metsitys, bioenergian tuotantoon yhdistetty hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (BECCS), hiilidioksidin suora talteenotto ilmasta ja varastointi (DACCS), biohiili (PyCCS) sekä hiilensidonta maaperään (SCS).

Eri menetelmien kustannustaso vaihtelee muutamista euroista satoihin euroihin talteen otettua ja varastoitua CO2 tonnia kohden. Biohiili ja metsitys ovat edullisimpien joukossa, BECCS sijoittuu keskiluokkaan ja DACCS on selvästi kalleinta. BECCS:llä ja DACCS:lla potentiaalit hiilidioksidin talteenottoon ovat arvioissa suurimmat.

Myös luonnon hiilinieluja vahvistamalla saadaan aikaan negatiivisia päästöjä, mutta mm. metsitykseen liittyvät haasteet nielun pysyvyydessa tekevät siitä suuressa mittakaavassa haastavaa, eivätkä metsät yksinään pysty vastaamaan nielun kasvun tarvittavasta määrästä.