Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii radikaaleja päästövähennyksiä, mutta sekään ei yksin riitä. Päästövähennysten rinnalla tarvitaan yhä enemmän hiilensidontaa ilmakehästä luonnon hiilinieluilla ja teknologialla. Hiiltä voidaan sitoa useilla eri tavoilla eikä mitään mahdollisuuksia pidä sulkea pois varhaisessa kehitysvaiheessa. Suomen tulisi asemoitua teknologioiden kehityksen kärkeen. 

Hiilensidontateknologiat avainasemassa ilmastotavoitteiden saavuttamisessa 

EU:n Vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal) myötä ilmastopolitiikan iso kuva on selkiytynyt sekä kiristynyt ja EU:n 2050 hiilineutraaliustavoite on selkeä tienviitta myös hiilensidontateknologioiden edistämiselle. EU:n pitkän aikavälin ilmastotavoitteita ei voida saavuttaa ilman näiden teknologioiden laajamittaista käyttöönottoa. Hiilensidontaa ja varastointia/käyttöä voidaan toteuttaa useilla eri teknologioilla. Kun teknologioiden käytöllä päästään ilmakehän kannalta hiilidioksidipitoisuutta pienentävään tulokseen, käytetään niistä yhteistä nimeä negatiivisten päästöjen teknologiat (NETs). Negatiivisten päästöjen teknologioista potentiaalisimpia ovat bioenergian tuotantoon yhdistetty hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (BECCS), biohiili (PyCCS) ja hiilidioksidin suora talteenotto ilmasta ja varastointi (DACCS). Suomessa suurin potentiaali negatiivisille päästöille olisi erityisesti BECCS:in sekä biohiilen osalta. 

Eri menetelmien kustannustaso vaihtelee muutamista euroista satoihin euroihin talteen otettua ja varastoitua hiilidioksiditonnia kohden. Biohiili on keinoista edullisimpien joukossa, BECCS sijoittuu keskiluokkaan ja DACCS on selvästi kalleinta. Ilman taloudellista kompensaatiota poistoista ja toimivaa markkinaa niille, kannustinta näiden toteuttamiseksi ei synny. 

Myös luonnon hiilinieluja vahvistamalla saadaan aikaan negatiivisia päästöjä, mutta mm. metsitykseen liittyvät haasteet nielun pysyvyydessä tekevät siitä suuressa mittakaavassa haastavaa, eivätkä metsät yksinään pysty vastaamaan nielun kasvun tarvittavasta määrästä. 

Myös metsillä merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä 

Puut, kuten muutkin kasvit, sitovat yhteyttäessään hiilidioksidia ilmakehästä. Hiilensidonta on yksi metsien ilmastonmuutosta hillitsevä ekosysteemipalvelu. Puut sitovat kasvaessaan hiiltä, josta osa päätyy maaperään, osa vapautuu ilmakehään puun lahotessa ja osa korjataan hakkuissa pois metsästä. Osa metsästä korjatusta hiilestä säilyy varastoituna pitkäikäisissä puutuotteissa. Puuston kasvaessa tapahtuu siis hiilensidontaa. Kun metsien hiilivarasto kasvaa, metsät toimivat hiilinieluna. Tällöin puuston kasvu sitoo enemmän hiiltä kuin mitä hakkuut ja lahoaminen vapauttavat. Hiilinielun kehitys riippuu puuston kasvun ja poistuman sekä maaperän hiilitaseen kehittymisestä. Nuori ja nopeasti kasvava metsä sitoo enemmän hiilidioksidia kuin iäkkäämmät, hitaammin kasvavat metsät, joissa puolestaan hiilivarasto on suuri. 

Usein puhutaan myös metsän hiilitaseesta eli metsän hiilivaraston muutoksesta vuositasolla. Hiilitase koostuu puuston kasvusta ja siitä vähennettävistä hakkuissa korjatusta puustosta sekä kuolleeseen puuainekseen ja maaperään sitoutuneesta ja vapautuneesta hiilestä.
Jos hiilitase on positiivinen, metsän hiilivarasto on kasvanut ja metsä on toiminut hiilinieluna. Jos hiilitase puolestaan on negatiivinen, sen hiilivarasto on pienentynyt ja metsä on muuttunut päästölähteeksi. Suomen metsien vuosittainen hiilinielu on voimistunut merkittävästi 1980-luvulta lähtien, vaikka vuosittaiset hakkuumäärät ovat kasvaneet. 

Metsien hiilensidontaa voidaan ylläpitää ja parantaa pitämällä huolta metsien kasvukyvystä sekä ehkäisemällä metsätuhoja. Oikea-aikaiset uudistamis- ja hoitotoimenpiteet ovat yksi keskeisistä keinoista edistää metsän kasvukykyä. 

Hiilensidonta ei ole ainut metsien ilmastonmuutosta torjuva ominaisuus. Puun käytöllä voidaan lisäksi korvata muita materiaaleja tai energialähteitä. Jos esimerkiksi puun poltolla korvataan fossiilisia polttoaineita, vältetään tästä muuten syntyvät päästöt. 

Metsät eivät ole ainoa ekosysteemi, joka sitoo ja varastoi hiiltä. Muun muassa meret ja suot voivat olla merkittäviä hiilinieluja- ja varastoja.