Talousvaliokunta Helsinki, 22.11.2018
Viite: Lausuntopyyntönne 16.11.

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hiilen energiakäytön kieltämisestä ja oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 2 §:n muuttamisesta

Kiitämme mahdollisuudesta antaa kirjallinen lausunto.

Bioenergia ry:n tavoitteena on nostaa uusiutuvan ja kotimaisen energian osuus yli puoleen Suomen energiankulutuksesta. Pidemmällä aikavälillä bioenergia-alan yritykset ovat myös valmiita siirtymään kohti hiilineutraalia Suomea. Bioenergia ry kannattaa myös koko EU:lle hiilineutraaliustavoitetta vuodelle 2050.

Siirtymässä kohti hiilineutraaliutta ei tulisi lähteä kieltämään käytettäviä energialähteitä yksi kerrallaan, vaan luottaa ensisijaisesti taloudellisiin ohjauskeinoihin. Hiilineutraalius tulisi mahdollistaa sallimalla, ei kieltämällä. Kivihiili on maailmanlaajuisesti merkittävä fossiilinen polttoaine, jonka käyttö Suomessa perustuu kokonaan tuontiin. Hallituksen esityksen yhteydessä julkisessa keskustelussa esiin nostettu toinen polttoaine, energiaturve, on maailmanlaajuisesti marginaalinen polttoaine, jonka käyttö Suomessa perustuu kokonaan omaan tuotantoon ja joka siten tukee aluetaloutta ja työllisyyttä eri puolilla maata.

Bioenergia ry pitää Euroopan unionin päästökauppaa keskeisenä ohjauskeinona päästökauppaan kuuluvien laitosten päästöjen vähentämisessä ilmastotavoitteiden mukaisesti. Toimintaympäristössä, jossa päästökauppasektorin vähennystavoitteita tiukennetaan, on tärkeää jättää yritysten harkittavaksi, miten niiden kannattaa kussakin tilanteessa toimia. Tämä varmistaa parhaiten energiajärjestelmän hallitun ja kustannustehokkaan toiminnan.

Päästöoikeuden hinta on lyhyessä ajassa noussut yli 20 €/tCO2 tasolle. Analyytikoiden ennusteet päästöoikeuden hinnasta 2020-luvulle ovat nousujohteisia.

Esityksen vaikutusarviossa biomassan energiakäytön epävarmuustekijäksi nostetaan ”poliittinen hyväksyttävyys pidemmällä tulevaisuudessa” (s. 26). Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreimmassa 1,5 asteen raportissa bioenergian globaalin kysynnän pitäisi kasvaa kolmessa skenaariossa neljästä +49 – +418 % vuosien 2010-2050 välillä, jos 1,5 asteen ilmastotavoite halutaan saavuttaa. Lisäksi kolmessa neljästä skenaariosta bioenergian käytön yhdistettynä hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin (BECCS) tulisi olla kumulatiivisesti 150 – 1200 Gt vuoteen 2100
mennessä. Skenaariossa, jossa bioenergian rooli pienenee, globaalien kasvihuonekaasupäästöjen pitäisi vähentyä -50% vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2018 alustavien tietojen mukaan maailman hiilidioksidipäästöt ovat ennätyskorkealla (Lähde: IEA). Euroopan unionissa kansainvälinen uusiutuvan energian järjestö IRENA on arvioinut, että bioenergian käyttö tulee lähes tuplata 2015 tasolta, jos EU haluaa saavuttaa 32,5 % uusiutuvan energian tavoitteensa 2030.

Hallituksen esityksen ympäristövaikutusarviossa (s. 27) todetaan, että kivihiilen osuus polttoaineiden hiukkaspäästöistä oli 1,3 % vuonna 2016 ja puun energiakäytön 82 %. On syytä todeta, että puun energiakäytön hiukkaspäästöt syntyvät valtaosin pienpoltosta – ei esityksen yhteydessä relevantin kokoluokan laitoksista, joiden päästöjä säännellään ympäristönsuojelulainsäädännöllä.

Ympäristövaikutusarvio toteaa myös virheellisesti ja harhaanjohtavasti, ettei biomassan energiakäyttö ”tosiasiallisesti myöskään vähennä hiilidioksidipäästöjä lyhyellä aikavälillä”. Esimerkiksi käytettäessä etelä-suomalaisen kuusen hakkuutähdettä kivihiilen korvaajana noin 80 % biomassasta hajoaisi joka tapauksessa hiilidioksidiksi jo parissa kymmenessä vuodessa, jos hakkuutähde
jätettäisiin lahoamaan luontoon.

Lisätiedot: toimitusjohtaja Harri Laurikka (harri.laurikka@bioenergia.fi, puh. 040
1630 465)

Ystävällisin terveisin,
Harri Laurikka
Bioenergia ry
toimitusjohtaja