Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi bioenergian tuotannon yhteydessä (BECCS) on tulossa käytäntöön Euroopassa, kun pilotit käynnistyvät. Ensimmäisten joukossa liikkeellä on Stockholm Exergi, joka toimittaa noin 0,8 miljoonan tukholmalaisen lämmön. Yrityksen Värtanin chp-laitoksella avattiin teknologia, jota testataan ja kehitetään ottamaan talteen 800 000 CO2-tonnia vuodessa, koko Tukholman seudulla mahdollisesti jopa 2 miljoonaa tonnia.

Kuva: Stockholm Exergi

Norjassa on myös aktiivista toimintaa. Fortumin Oslon jätevoimala suunnittelee aloittavansa CO2-talteenoton, mikäli maan hallitus tekee positiivisen päätöksen asiassa. Hanke liittyy yhteispohjoismaiseen CO2-varastointihankkeeseen Northern Lightsiin, joka on listattu myös merkittäväksi hankkeeksi komission PCI-listalle.

Lisäksi maanosan suurin pellettien käyttäjä Drax plc UK:ssa on ottanut hiilidioksidia talteen koeluonteisesti vuoden verran tonnin päivässä. Drax ilmoitti tähtäävänsä hiilinegatiiviseksi yritykseksi vuoteen 2030 mennessä, jolloin talteen otettavan hiilidioksidin määrä on mahdollisesti useita kymmeniä miljoonia tonneja vuositasolla.

Suomessa VTT on kehittänyt yhdenlaista BECCS-teknologiaa nimeltään bio-CLC (chemical looping combustion). Pohjoismaisen Negative-CO2 hankkeen puitteissa on suunnitelmissa tehdä Lahdessa BECCS testejä aktiivikäytöstä poistetulla CFB-kaasuttimella.

Lisätietoa: Hannes Tuohiniitty, hannes.tuohiniitty(a)bioenergia.fi, 040 194 8628