Viime aikoina on energiaturvealan nopean muutoksen takia ollut kirjoittelua liittyen energiapuun kasvavaan tuontiin. Huolia on ollut kotimaisen puun saatavuudesta, tuontipuun kyseenalaisesta kestävyydestä ja rahan virtaamisesta kotimaan työpaikkojen sijaan ulkomaille.

Onko energiaturpeen kysynnän raju ja veropäätöksillä kiihdytetty laskuvauhti ongelma?

On. Muutostahti on liian nopea ja siitä aiheutuu paljon epävarmuutta ja vaikeasti ennakoitavia tapahtumia markkinoilla. Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) mahdollisesti saatavan tuen kohdentuminen on vielä epäselvä, ja joka tapauksessa se kestää liian kauan suhteessa muutoksen nopeuteen ja sen aiheuttamiin tarpeisiin.

Onko turpeen alasajosta seurannut energiapuun tuonti käsiin räjähtänyt iso ongelma?

Riippuu siitä, kenen silmillä asiaa katsotaan. Seuraavia energiapolitiikan askeleita tulisi joka tapauksessa Suomessa miettiä kokonaisuuden kannalta tarkasti.

Luonnonvarakeskuksen ylläpitämien energiapuun tuontitilastojen mukaan tuonnissa on viime vuosina ollut selvää nousua. Metsähakkeessa tuonnin osuus nousi 8 %:sta 21 % tasolle vuosina 2017–2019 (ks. Beryn tiedote 11.5.20: Tuontihake korvaa kotimaista metsähaketta – Kemera-asetuksen muutos osaksi talouden elvytystä). Omavaraisuusaste on hakkeessa siten ollut vielä 2019 lähes 80 %. Se on samaa luokkaa kuin sähkössä, jossa nettotuonti 2019 oli 23 %. Kiinteistä puupolttoaineista metsähakkeen osuus tosin oli vain 37 % vuonna 2019.

Puuta tuodaan Suomeen, koska se varsinkin rannikon ja itärajan lähellä sijaitsevissa laitoksissa laajentaa hankinta-aluetta ja tarjoaa energialaitoksille etuja hintakilpailussa sekä toimitusketjujen monipuolistamisessa. Tuonti lisää kilpailua ja siten laskee hintatasoa. PIX Forest Biomass Indexissä Suomen metsähakkeen hinta on noussut noin 2,5 €/MWh vuoden 2018 puolestavälistä alkaen. Ilman kasvanutta tuontia nousu olisi voinut olla vieläkin suurempi. Loppuenergian käyttäjät eli esimerkiksi kaukolämpöyhtiöiden asiakkaat siten hyötyvät alhaisemmasta hinnasta, vaikka se ei tuottajien ja esimerkiksi aluetalouden näkökulmasta optimaalista olisikaan. Kotimaisen hakkeen käyttö laski 0,6 miljoonaa m3 2017–2019, vaikka kokonaiskäyttö kasvoi. Tällä taas oli negatiivisia vaikutuksia koko kotimaiseen polttoaineketjuun. On merkkejä, että kotimaisen toimitusketjun vuosittainen toiminta-aika on kaventunut, millä on helposti suuri vaikutus siinä toimivien yritysten kannattavuuteen.

Puun tuontimahdollisuuden ajatellaan myös parantavan energiayhtiöiden toimitusvarmuutta – erityisesti uusiutuvan energian toimitusvarmuutta – tarjoten yhden mahdollisen lisäkanavan yhtiöiden polttoainehankinnalle.

Kestävyysnäkökulmasta tuontipuu ei automaattisesti ole huonompaa kuin kotimainen. Kestävyyden sertifiointijärjestelmiä alkaa olla jo käytössä ja EU-tasolla voi olla esimerkiksi ihan perusteltua auttaa purkamaan joissain maissa metsätuhojen seurauksena syntyneitä suuria energiapuun tarjontapulsseja. Uusiutuvan energian direktiivi RED2 astuu voimaan 30.6.2021 ja yhtenäistää entisestään menettelyjä. Sen uudet kestävyysvaatimukset koskevat kaikkea käytettyä biomassaa alkuperästä riippumatta.

Entä sitten rahan virtaaminen ulkomaille? Vuonna 2018 Suomi toi yli 5 000 miljoonalla eurolla nettomääräisesti energiaa. Se on aika suuri summa, jota on syytä kyllä pysähtyä miettimään. Puun osuus nettotuonnista oli Tilastokeskuksen energiatilastojen mukaan noin 5 miljoonaa euroa – noin promille. Luku tosin ei kuvaa koko totuutta, koska tilastointi ei tältä osin ole riittävää. Isossa kuvassa raha näyttää kuitenkin virtaavan Suomesta ulkomaille aivan muihin energialähteisiin, pääasiassa öljyyn, sähköön ja kaasuun. Jos hinta kelpaa ostoperusteeksi fossiilisen energian kohdalla verrattuna kotimaiseen parempaan vaihtoehtoon (esim. uusiutuva diesel, biokaasu), miksi sitä ei saisi uusiutuvaa energiaa ostaessa käyttää?

Energiapuun tuontia ei ole syytä demonisoida. Valmisteilla olevassa ilmasto- ja energiastrategiassa on kuitenkin syytä pohtia, onko jatkossa järkevää rakentaa Suomen energiajärjestelmää kasvavan tuonnin varaan. Suomessa tulisi pyrkiä pitämään huolta kotimaisen energiapuun kilpailukyvystä. Uusiutuvien polttoaineiden kysynnän kasvaessa voimme kohdennetuilla politiikkatoimilla ja osana talouden elvytystoimia pyrkiä lisäämään kotimaisen energiapuun tarjontaa siellä, missä kysyntää on. Suurempi kotimaisen energiapuun osuus luo selviä hyötyjä työllisyyteen ja aluetalouteen.

Harri Laurikka


harri.laurikka(a)bioenergia.fi  040 1630465