Olisiko organisaatiosi kiinnostunut järjestämään yhdessä Bioenergia ry:n kanssa paikallisen tai alueellisen tapahtuman energia-asioista?

Bioenergia ry on Turvetalkoot-hankkeen erillisrahoituksella toteuttanut 2016–2019 Millä Suomi Lämpiää -tapahtumia ympäri Suomea. Tapahtumat ovat tyypillisesti olleet puolen päivän seminaareja, jotka on järjestetty yhdessä paikallisen jäsenen tai jäsenten kanssa, ja joiden vetäjinä on toiminut joku yhdistyksen toimialapäälliköistä. Turvetalkoot hanke päättyi vuoden 2019 lopussa.

Yhdistys voi erillisrahoituksella järjestää yhteistyössä kumppanin kanssa puolen päivän paikallisen tai alueellisen seminaarin tai webinaarin yhdistyksen edunvalvonnan piiriin kuuluvasta teemasta tai teemoista. Voimme ideoida tapahtuman yhdessä. Siihen voi sisältyä esimerkiksi yhdistyksen toimiston laatima ajankohtaiskatsaus. Bioenergia ry kutsuu sovitut puhujat tapahtumaan, ottaa vastaan ilmoittautumiset sekä varaa mahdolliset tilat ja tarjoilut.

Jos konsepti kiinnostaa, voimme laatia tapahtumasta sinulle erillisen tarjouksen. Tarjousvaiheessa

  • arvioidaan vaadittu työmäärä henkilötyöpäivinä sisältäen
    • suunnittelupalaveri
    • kontaktointi
    • tila- ja tarjoiluvaraukset
    • tapahtuman markkinointi
    • viestinnän suunnittelu
    • osallistuminen tapahtumaan
  • henkilötyöpäivien hinnoittelussa otetaan huomioon henkilöstön palkat ja sosiaalikulut, yleiskustannukset sekä 10 % preemio.
  • esitetään arvio tilavuokrista, tarjoiluista ja yhdistyksen matkakustannuksista. Ne veloitetaan toteutuneen mukaan.

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Harri Laurikka, 040-1630 465, harri.laurikka(a)bioenergia.fi