Hiilinieluihin uskottavuutta yhteisillä EU-säännöillä

Hiilinielut ovat harva se päivä esillä uutisissa ja somekeskusteluissa. Perusvire on, että niitä tarvitaan lisää. Samaan aikaan todetaan, että nieluihin liittyy enemmän tai vähemmän ”epävarmuuksia”. On myös epäselvyyttä siitä, että mikä nyt sitten on hyvä ja mikä huonompi hiilinielu.

Kuten aina uusien ideoiden kanssa käy, syntyy jos jonkinmoisia yrityksiä, jotka yrittävät pistää rahoiksi. Maailmalta kuulee innovatiivisista tavoista laskea vältettyjen päästöjen myötä syntyviä hiilenpoiston yksiköitä ja myydä niitä. On selvää, että kaikki yritykset eivät kestä tarkempaa tarkastelua.

Ei mikään ihan uusi juttu

Hiilinieluyksiköiden sertifioinnilla on jo melko pitkä historia, jonka voi katsoa käynnistyneen YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) markkinapilottien myötä 1990-luvulla, joskin maailman ensimmäisenä projektina pidetään 1988 toteutettua metsityshanketta Guatemalassa. Isomman boostin sai aikaan Kioton pöytäkirjan puhtaan kehityksen mekanismi (CDM) 2000-luvun alussa. Kioton pöytäkirjan mekanismit perustuivat teollisuusmaille asetettuihin sitoviin velvoitteisiin, ja mukana oli myös hiilinieluihin perustuvia hankkeita. Yritysten vapaaehtoiseen toimintaan perustuvat hiilikompensaatiomarkkinat ovat sittemmin kasvaneet maailmanlaajuisesti noin 2 miljardin dollarin vuosittaiseen arvoon. Siihen sisältyvät niin perinteisemmät maankäyttösektoriin liittyvät metsityshankkeet kuin teknisemmillä tavoilla toteutetut poistot, kuten biohiili, BECCS, DACCS ja mineralisaatio.

Vapaaehtoisten hiilikompensaatiomarkkinoiden säännöistä keskustellaan myös Pariisin ilmastosopimuksen puitteissa. Sen keskustelun painopiste on kansallisten ilmastotavoitteiden täyttäminen osin muista maista tuotettuja poistoja hankkimalla.

Markkinoiden kasvu vauhdissa

Toinen taso keskustelua on suurien – usein kansainvälisten – yritysten vapaaehtoiset toimet vähentää oman arvoketjunsa päästöjä vakaasti kohti hiilineutraaliutta.  Monien tuntemat yritykset, kuten Microsoft, Airbus, Shopify ovat jo ostaneet ja suunnittelevat ostavansa toisten tuottamia hiilenpoiston yksiköitä. Näitä yksiköitä on ostettu viime vuosien aikana 2,3 mrd dollarilla noin 5,85 Mtn CO2-ekv verran. Ja kasvu näillä markkinoilla näyttää nopealta. Boston Consulting grouparvioiT loppuvuodesta 2023, että markkina kasvaisi 2030 mennessä vähintään 10 mrd tai jopa 30 mrd dollariin.

Mitä uutta nyt on tapahtumassa?

EU on ottanut ohjat käsiinsä ja komissiolta tuli marraskuussa 2022 esitys hiilinielujen sertifioinnin kehikosta (Carbon Removal Certification Framework ns. CRCF-asetus). Lainsäädäntömyllyn käytyään esitys on muuttunut, ja helmikuun 2024 lopulla siitä ilmoitettiin saavutetun kolmikantaneuvotteluissa poliittinen sopu. Neuvoteltu paperi hyväksyttiin jo Neuvostossa, ja Parlamentissa lopullinen äänestys on tulossa vielä huhtikuussa.

Neuvottelut siis päättyivät ja nyt on tiedossa pääperiaatteet. Mitkä ovat keskeiset tulokset hiilinielujen toteuttamista suunnittelevien kannalta?

Aikajänteet vihdoin selvillä

Neuvotteluissa päädyttiin selvempiin jakoihin hiilenpoistotoimien aikajänteessä. Näin kaikenlaiset hiilenpoistot voivat olla mukana: hiiliviljelyssä vähintään 5 vuoden toiminta-aika, hiilivarastotuotteissa vähintään 35 vuotta, pysyvillä hiilenpoistoilla useita vuosisatoja.

Tämä ei tarkoita, että kaikki olisivat saman arvoisia. On huomattava, että esitys ei myöskään ota kantaa siihen, että millä toimilla erilaisia hiilenpoistoja kannustetaan.

Biohiili vahvistettiin pysyväksi poistoksi

Asetus kehittyi komission alkuperäisen ehdotuksen jälkeen erityisesti biohiilen osalta. Biohiili tuli selvästi pysyväksi poistoksi, kuten toimiala on ajanut. Edellyttää kuitenkin hyvän sertifiointimenetelmän kehittämistä, että biohiili on oikeanlaatuista ja menee oikeaan käyttökohteeseen.

Tuplahyödyt toiveissa

Loppuvaiheen uusia tekstikohtia oli muun muassa painotus, että komissio tulee arvioimaan hiilenpoistojen edistämisen niin päästökaupan kuin rahoitusohjelmien kautta sekä mahdollisuuden tuoda erillinen pysyvien poistojen tavoite 2040 tähtäimellä.

Hiilenpoistoille asetetaan vaatimus, että se ei saa merkittävästi haitata taksonomialainsäädännöstä tuttuja kuutta kestävyyden tavoitetta.

Erityisesti hiiliviljelyssä kannustetaan menetelmiin, jotka tuovat hiilensidonnan lisäksi myös muita ympäristöhyötyjä, kuten edistävät monimuotoisuutta. Pysyvien poistojen ja hiilituotteiden osalta ei vaadita tuottamaan oheishyötyjä (co-benefits), mutta niihin kannustetaan ja niitä toivotaan. Olemme Bioenergia ry:ssä tyytyväisiä neuvottelun tulemaan tässä asiassa, sillä komission alkuperäinen esitys, olisi vaatinut, että hiilenpoistohankkeissa pitää aina syntyä myös oheishyötyjä.

Mutkat suoristuvat

Työ siirtyy seuraavaksi hiilenpoistojen asiantuntijaryhmälle, joka valmistelee eri hiilenpoistojen menetelmistä esitystä 2024 aikana. Komission odotetaan käyttävän niitä hyödyksi valmistellessaan asetuksen mukaisia toimeenpanosäädöksiä.

Näyttää siltä, että hiilenpoistojen markkinalle alkaa syntyä suorempi tie ja viimeistään vuosikymmenen vaihteessa nopea kasvu voi toteutua.

Sanasto:

BECCS (Bioenergy carbon capture and storage): Bioenergian tuotantoon yhdistetty hiilidioksidin talteenotto ja varastointi.

DACCS (Direct Air Carbon Capture and Storage): Hiilidioksidin talteenotto suoraan ilmasta ja varastointi johonkin soveltuvaan kohteeseen.

Hiilenpoisto (Carbon Removal tai Carbon Dioxide Removal = CDR): Hiilidioksidin määrä ilmakehässä vähenee ihmisen tekemillä toimilla. Esimerkkeinä hiiliviljely, biohiili, (BE)CCS ja metsittäminen. On olemassa lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia hiilenpoistoja.

Hiilidioksidiekvivalentti (CO2–ekv. tai CO2e): Kasvihuonekaasupäästöjen yhteismitta suhteutettuna hiilidioksidin vaikutukseen ilmaston lämpenemiseen.

Hiiliviljely (Carbon Farming): Hiiltä voi sitoa enemmän pois ilmakehästä hiiliviljelyllä. Hiiliviljelyä on esimerkiksi metsittäminen, metsän lannoittaminen, ns. peltometsäviljely, soiden ennallistaminen.

Hannes Tuohiniitty