Euroopan parlamentin vaalit ratkesivat 9.6. Vaalitulos konkretisoitui parlamentissa valiokuntapaikkojen jaolla heinäkuun loppupuolella. Parlamentin keskeinen työ tehdään valiokunnissa, missä varsinaisen ja varajäsenen paikalla ei ole merkittävää eroa. 

Valiokunnissa pelin paikka on luonnollisesti puheenjohtajistossa, mutta myös eri ryhmien koordinaattoreilla on keskeinen rooli. Katsotaan tilannetta ryhmittäin ja valiokunnittain. 

Edustus ryhmissä ja keskeisissä valiokunnissa 

Suomalaismeppejä on bioenergian kannalta keskeisissä valiokunnissa edustettuina, mikä on tärkeää. Teollisuusvaliokunta ITRE:ssä edustus on laaja: Eero Heinäluoma, Henna Virkkunen, Ville Niinistö, Jussi Saramo ja Katri Kulmuni. Ympäristövaliokunnassa (ENVI) Kulmuni, Li Andersson, Maria Ohisalo ja Virkkunen. Maatalouden AGRI-valiokunnassa puolestaan on Elsi Katainen ja Pekka Toveri. Liikennevaliokunta TRANssa Merja Kyllönen edustaa ainoana suomalaisena.  

Suurimmassa eli EPP-ryhmässä on Suomesta neljä meppiä, mutta heille ei auennut keskeisiä ryhmäpaikkoja tai valiokuntien vetovastuita. Tämä voi johtua siitäkin, että Henna Virkkunen on Suomen komissaariehdokas. 

S&D ryhmän Eero Heinäluoma valittiin oman ryhmänsä puheenjohtajistoon rahastonhoitajaksi. Muita keskeisiä paikkoja ei S&D:n sisällä tai valiokunnissa tullut. 

Elsi Katainen valittiin AGRI valiokunnassa Renew-ryhmän koordinaattoriksi ja ryhmän puheenjohtajistoon valittiin Anna-Maja Henriksson. Henrikssonin omat vastuuvaliokunnat ovat kuitenkin kaukana toimialamme asioista. 

Renew ryhmän osalta haasteellista on, että heidän ITREn ja ENVIn vastuupuheenjohtajuus on Slovakialaisella Martin Hojsikilla, joka on osoittautunut kovaksi bioenergiakriitikoksi aiemmalla kaudella. 

ENVIssä Renewn varakoordinaattorina toimii ruotsalainen Emma Wiesner, joka on profiloitunut bioenergian tukijaksi. 

Mahdollisuudet vaikuttaa 

Valintojen valossa suomalaismepeillä on varsin vähän luonto-, energia- ja ilmastokysymyksiin liittyvissä toimielimissä tai parlamenttiryhmissäänkään keskeisiä rooleja. Ylipäänsä voi nähdä, että pohjoismaiset korkeat paikat ovat vähissä.  

Poliittista painoarvoa joudutaan siis hakemaan muuta kautta. Lainsäädäntöhankkeissa tai valiokuntien omaehtoisissa raporteissa valitaan esittelijä ja varjoesittelijä, jotka koostavat esitykset ja johtavat neuvotteluita. Suomalaismeppien pääasialliset vaikutusmahdollisuudet ovat pyrkiä mielekkäiden hankkeiden esittelijöiksi sekä vaikuttaa omien ryhmien koordinaattorien kautta. 

Lisätiedot: Hannes Tuohiniitty, toimialapäällikkö, hannes.tuohiniitty(a)bioenergia.fi,  040 194 8628