Kiitos ajastani Beryllä!
Aloitin Bioenergia ry:llä valmistumiseni kynnyksellä toukokuussa. Sain ilokseni ja onnekseni työpaikan avuliaasta, tiiviistä ja superosaavasta järjestöstä, jossa minulla oli tilaa opetella uutta.
Kesällä 2024 työstin Beryn luontoasioita – sain tehdä selvitystyötä kirjallisesti ja haastatellen. Tutustuin moniin alan ihmisiin ja sain kattavan upotuksen siihen, miten monin eri tavoin luonnon monimuotoisuus alalla näkyy. Aihe ei ole suoranaisesti helppo tai yksiselitteinen, ja paljon tehtävää jää. Se on kuitenkin tärkeä aihe, jonka eteen on syytä tehdä jatkossakin töitä.
Lisäksi sain tehdä Beryn karttaprojekteja, osallistua Adaton luonnonhoitokoulutukseen, kirjoitella lehteen ja blogiin sekä pääsin mukaan Energiamessuille. Sain myös olla mukana tekemässä Bioenergiapäivää 2024. Eräänä syksyn merkittävimmistä asioista olen saanut olla tekemässä metsäenergian hankintasuosituksen päivitystyötä Beryn ja Energiateollisuus ry:n jäsenistä koostuvan työryhmän kanssa.
Lähden siis Bioenergia ry:stä mukanani paljon uutta ja hyödyllistä osaamista, uusia ihmiskontakteja ja opettavaisia työkokemuksia. Seuraavana kokeilen onneani taas uusissa haasteissa, ja minut tavoittaa vuoden vaihteen jälkeen UEF-loppuisella sähköpostiosoitteella.
Kiitos kaikki työkontaktit ja kollegat, törmäillään!