Kesän aikana Orpon hallituksen keskeiset energia- ja ilmastopoliittiset suunnitelmat – energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (KAISU 3) – kävivät lausuntokierroksella. Ensimmäiseen lausuntoja tuli ainakin 168 ja jälkimmäiseen 154. Suunnitelmat paljastivat karulla tavalla Suomen ilmastopolitiikan kipupisteet. Päällimmäiseksi nousee kysymys siitä, miten tästä eteenpäin voidaan luoda uskottavampi polku ja tarina. 

Orpoon hallitusohjelmassa todettiin: ”Suomi sitoutuu ilmastolain tavoitteisiin. Päästötavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan aktiivisia toimia.”  

Kaisun lausunnoista yhteenveto

KAISU3:ssa laadittiin laaja toimenpidepaketti taakanjakosektorille, joka kattaa Suomen kansallisen vastuun fossiiliperäisistä päästöistä. Sen vaikutus olisi alle 1 Mt vuodessa, vaikka taakanjakosektorin kokonaispäästöt olivat 25,4 Mt vuonna 2024. Ympäristöministeriö on julkaissut lausunnoista yhteenvedon 17.9. Ministeriön mukaan lausuntokierroksen perusteella suunnitelma on tärkeä askel kohti Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista, mutta sen kunnianhimo, vaikutusarviointi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus on nähty riittämättömänä. Valtioneuvoston on tarkoitus antaa suunnitelma selontekona eduskunnalle vuoden 2025 lopussa – mahdollisesti samanaikaisesti energia- ja ilmastostrategian kanssa. 

Riitainen strategia

Kotimaan strategioita on käsitelty tällä kertaa poikkeuksellisissa olosuhteissa. Energia- ja ilmastostrategia lähetettiin lausunnoille riitaisana, koska perussuomalaisten mielestä ”koko ilmastolaki pitää kunnolla arvioida, ja pitää olla myöskin mahdollisuus sellaiseen vaihtoehtoon, että se kuopataan” (IL 29.8.) Puolueesta kommentoitiin myös, ettei ”ilmastolaki ole välttämätön eikä tarpeellinen. Ja nyt näyttää, että se aiheuttaa pelkkää byrokratiaa.” Jos strategia on suunnittelua linjattujen tavoitteiden toteuttamiseksi, on lähtökohtaisesti vaikea tilanne, jos itse tavoitteistakin on tämän tason epäselvyys. Samaan aikaan kokoomuksesta ja RKP:stä on koko ajan voimakkaasti viestitty, että hallitus on sitoutunut ilmastolakiin ja pääministeri itse esitteli Suomen edistyksellisyyttä äskettäin New York Timesin haastattelussa. Mitä se tarkoittaa käytännössä nähtäneen loppusyksystä. 

Suomen kahden tason ongelmat

Keskustelussa menee helposti ja usein sekaisin, että Suomella on ilmastopolitiikassa kahdenlaisia tavoitteita: velvoitteet EU:n suuntaan ja rinnakkaiset, kansalliset tavoitteet. EU-tavoitteet on neuvoteltu muiden jäsenmaiden kanssa, ja ne ovat nyt osa eurooppalaista lainsäädäntöä. Näistä tärkeimmät ovat EU:n päästökauppa, taakanjakosektorin päästövähennystavoite -50 % (vs. 2005 taso), maankäyttösektoria koskevat tavoitteet vuosille 2021-2025 ja 2026-2030 sekä EU:n hiilineutraalius 2050. Kansalliset tavoitteet taas on kirjattu Suomessa ilmastolakiin. Niitä ovat mm. 60 % päästövähennys vuoteen 2030 mennessä sekä hiilineutraalius 2035.  

Suomen suurimmat ongelmat liittyvät erityisesti maankäyttösektorin EU-velvoitteisiin ja kansalliseen tavoitteeseen hiilineutraaliudesta 2035. Tietenkin nämä tavoitteet myös limittyvät toisiinsa: EU-velvoitteiden täyttäminen auttaa hiilineutraaliuden saavuttamista – ja päinvastoin. 

Juurisyyt maankäyttösektorilla

Maankäyttösektorin alijäämälle 2021-2025 ei enää ehditä tehdä mitään ja pelkästään sen suuruudeksi on arvioitu yhteensä yli 80 MtCO2 eli 16 Mt/a, mikä on valtava suhteessa Suomen jäljellä oleviin päästöihin. Myös kaudelta 2026-2030 uhkaa syntyä lisäalijäämää huolimatta laskentatapaan sovitusta muutoksesta. Strategian luonnos ei tarjonnut selvyyttä siihen, miten asian kanssa aiotaan toimia. Osavastaus saatiin kuitenkin 15.9. kun Petteri Orpo ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kirjoittivat Ursula von der Leyenille kirjeen, jossa vaadittiin tilanteen uudelleenarviointia myös komission puolelta. Suomen kompuroivan talouden kannalta pääministerien kirjeelle toivoisi ymmärtäväistä kohtelua. 

Hiilineutraaliustavoite 2035 on myös karannut käsistä pääasiassa johtuen maankäyttösektorin tilannearviossa aivan viime vuosina tapahtuneesta suuresta muutoksesta. Kun vuoden 2019 päästötilannetta maankäyttösektorilla ensimmäisen kerran arvioitiin 28.5.2020, asiantuntijoiden viesti oli: -17,4 Mt hiilinielu. Nyt asiantuntijoiden viesti on: 3,3 Mt päästö. Eroa on siis yli 20 MtCO2-ekv, ja se kertautuu joka vuosi. 

Tosiasioiden edessä

Strategiassa jouduttiin tosiasioiden eteen. Luonnoksessa (s. 46) todetaan lakonisesti tilanne strategiassa hahmoteltujen useiden politiikkatoimien jälkeen: ”Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen kokonaan kotimaisin toimin edellyttäisi huomattavia nettonieluja vuonna 2035 maankäyttösektorilla sekä suurempia päästövähennyksiä ja teknisiä nieluja päästökauppa- ja taakanjakosektorilla. Yhteensä päästövähennysten ja poistumien lisätarve olisi noin 34 Mt CO2-ekv. vuonna 2035.” Kyse on siis vuositason luvusta, jota voi verrata vaikkapa KAISU3:n tavoitetasoon (alle 1 Mt/a) tai Suomen päästöihin ilman maankäyttösektoria vuonna 2024 (39 Mt). Lukuja miettiessä on myös hyvä huomata, että tämän ja edellisen hallituskauden aikana on tehty useita päätöksiä, joilla päästöjä on lisätty. Budjettiriihessä syyskuun alussa hallitus päätti vielä leikata jo lähtökohtaisesti pientä teknisten nielujen edistämisrahoitusta 50 miljoonalla eurolla. 

Nykyiseen tilanteeseen on ajauduttu usean erivärisen hallituksen toimien ja toimettomuuden seurauksena. Suomen on myös pakko panostaa heikoksi päästetyn julkisen taloutensa tervehdyttämiseen ja puolustukseen autoritääristen maiden panostaessa ilmaston sijasta valloitussotiin ja maailmanjärjestyksen uudelleenmuotoiluun. Energia- ja ilmastopolitiikasta selvästi on tässä tilanteessa joustettu. Maankäyttösektorin päästö- ja poistuma-arvioiden radikaali muutos on ollut piste i:n päälle. . 

Uuden tarinan paikka

Mielestäni olisi jo aika hyväksyä uusi tilanne ja luoda Suomelle kymmenien miljoonien tonnien vajeita ja teeskentelyä uskottavampi uusi polku ja tarina 2030-luvulle. Tärkeä osa tätä on myös tunnistaa, missä on onnistuttu ja mikä ilmastopolitiikassa jo toimii. Lähtökohtina tarkastelussa on oltava suomalaisten yritysten kilpailukyky ja työpaikat, omaisuudensuojan säilyttäminen ja energiantuotannon riittävä omavaraisuus. 

Lisätietoja: Harri Laurikka, toimitusjohtaja, Bioenergia ry, 040 1630465, harri.laurikka@bioenergia.fi