Bioenergia ry
Lausunto
31.08.2026
Asia: VN/6162/2026
Lausunnonantajan lausunto. Lausuntopalautteen käsittelyn helpottamiseksi ympäristöministeriö pyytää, että lausunto jaotellaan väliotsikkojen mukaisesti.
Kommenttinne 1 §:stä, Maakuntakaavan kaavaselostus
Bioenergia ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa alueidenkäyttöasetusesityksestä.
Muistutamme, että eduskunnan käsittelyssä olevassa alueidenkäyttölakiesityksessä metsätalouden ohjaus maakuntakaavalla kielletään ja kunta on korvausvelvollinen maanomistajalle yleis- ja asemakaavamääräyksistä johtuvista metsätalouden rajoituksista. Ympäristölupaa vaativien hankkeiden kannalta ongelmallisia ovat informatiiviset ja kuvailevat luonto-, maisema- ja virkistyskäyttöarvoihin liittyvät kaavamerkinnät ja -määräykset, jotka ovat monesti omiaan rajaamaan tai kokonaan estämään hankekehitystä, vaikka ne perustuisivat puutteellisille selvityksille eivätkä aiheuttaisi korvausvelvollisuutta. Tämä johtaa harmaaseen suojeluun.
Kommenttinne 2 §:stä, Yleiskaavan kaavaselostus
–
Kommenttinne 3 §:stä, Asemakaavan kaavaselostus
–
Kommenttinne 4 §:stä, Kaavojen viranomaisneuvottelut
On paikallaan, että viranomaisneuvotteluista laaditaan muistio. Sen oikeudellinen merkitys jää kuitenkin epämääräiseksi, jos muistiossa esitetään hanketta koskevia vaatimuksia ilman varsinaista päätöksentekoa. Tulisi välttää tilannetta, jossa hankkeelle asetettaisiin käytännössä velvoitteita viranomaisneuvottelun pöytäkirjaan kirjattujen puheenvuorojen kautta ja varsinaisen päätösprosessin selkeys ja ennakoitavuus näin kärsisi. Mikä viranomaisneuvottelusta laadittavan muistion juridinen merkitys lopulta olisi, ellei sen oikeusvaikutuksia voida selkeyttää?
Kommenttinne 5 §:stä, Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiin liittyvä kaavan aloitusvaiheen vuorovaikutus
–
Kommenttinne 6 §:stä, Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiin liittyvä kaavan valmisteluvaiheen vuorovaikutus
Kaavoitus ei saisi muodostua YVA-menettelyn laajennetuksi versioksi. Kaavoituksen tehtävä on maankäytön ohjaaminen, kun taas tarkasti määritelty ja selkeä YVA-menettely tulisi säilyä aina ensisijaisena hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin välineenä. Tämä jako on tärkeä säilyttää, jotta vältetään päällekkäinen työ ja prosessien tarpeeton pidentyminen. YVA kohdistuu aina hankkeeseen, kun taas kaava on aina yksittäisen kunnan tai maakunnan maankäytön ohjausväline. YVAn ja kaavan valmisteluvaiheen vuorovaikutuksen ei saa johtaa harkinnanvaraisuuden lisääntymiseen ja laajennettuun ympäristövaikutusten arviointiin eri kaavatasoilla, mikä olisi omiaan kasvattamaan työmäärää ja hidastamaan niin kaavoitusta kuin hankkeitakin.
Tulisi huomata, että melkeinpä poikkeuksetta hankkeet tarkentuvat aina lupaprosessin aikana. Vaikutusten arvioinnin riittävyyttä tulisi arvioida tapauskohtaisesti ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Mikäli jokainen muutos johtaa uusiin laajoihin selvityksiin ja YVA-asiakirjojen päivittämiseen, kasvaisivat sekä hankkeiden aikatauluriskit että kustannukset merkittävästi.
Kommenttinne 7 §:stä, Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiin liittyvä tiedottaminen
–
Muita kommentteja luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi alueidenkäytöstä
Bioenergia ry pitää YVA-menettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamista hyvänä kehityksenä. On paikallaan, että esimerkiksi YVA-selostus voidaan tarvittaessa asettaa nähtäville samanaikaisesti kaavaehdotuksen kanssa, mikä voi parantaa prosessin selkeyttä ja vähentää päällekkäisyyttä.
Asetusluonnos jättää kuitenkin useita keskeisiä kysymyksiä avoimeksi, mikä voi lisätä tulkintaepävarmuutta ja heikentää hankkeiden ennakoitavuutta. Onko esimerkiksi YVA:n ja kaavoituksen yhteismenettely jatkossa pakollinen vai vapaaehtoinen, ja voiko hankkeita jatkossakin toteuttaa nykyisellä tavalla, jossa YVA ja kaavoitus ovat erillisiä mutta ajallisesti yhteensovitettuja? Kun kumotaan merkittävä osa nykyisestä asetussääntelystä ja osa sääntelystä siirtyy alueidenkäyttölakiin tai jää yleisemmälle tasolle, niin tämän ei saisi johtaa säännösten erilaiseen soveltamiseen, mikä heikentää ennakoitavuutta investointien kannalta.
Alueidenkäyttölaki turvaa kunnallista kaavoitusmonopolia ja päätösvallan tulee säilyä kunnilla. Tämän tulee näkyä myös asetustasolla. Valtion viranomaiset eivät saisi lisääntyvien selvitysvaatimusten kautta tai muutoin ohjata kaavan sisältöä tai estää sen etenemistä. YVA:n ja kaavoituksen parempi yhteensovittaminen edellyttää selkeää työnjakoa kuntien ja valtion viranomaisten välillä, riittävän tarkkaa sääntelyä sekä joustavuutta hankkeiden kehittämisessä. Lupaprosessien pidentymiseen ja monimutkaistumiseen entisestään ei ole varaa.
Kommenttinne luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen eräiden säännösten kumoamisesta
–
Laurikka Harri, Bioenergia ry
Salo Hannu, Bioenergia ry